Karhunkierros on enemmän kuin pelkkä vaellusreitti – se on kokemus, joka kuljettaa kulkijansa läpi Suomen luonnon tarjoamien upeiden puitteiden ja tarjoaa elämyksiä, joita ei ehkä rahalla saa.
Reitti alkaa tavallisesti Hautajärveltä tai vaihtoehtoisesti Ristikalliolta, ja päättyy Rukalle. Tottakai reitin voi kulkea myös toiseen suuntaan, mutta ainakin me koimme Hautajärveltä aloittamisen helppona. Auton sai mukavasti parkkiin Rukan keskuksen tuntumaan ja matka Hautajärvelle taittui helposti bussilla. Myös taksit tarjoavat kiinteään hintaan kuljetuksia. Lisäksi olimme lukeneet, että näin päin kuljettuna, viimeisen etapin vaarat ja loppunousu Rukalle, todella kruunaisivat matkan ja perille pääsyn.
Olimme viettäneet aikaa Rukalla ennen vaellukselle lähtöä, ja olimme kylässä käyneet katsomassa “Karhunkierros”-porttia, joka on reitin alku- tai loppupisteessä. Siinä tuli miettineeksi, että kohta mekin tulemme siitä läpi yhtä kokemusta rikkaampina. Näin olikin vallan vaikuttavaa vaelluksen päätteeksi astella tuosta portista läpi ja suunnata syömään ravintolan terassille Rukan kylään.
Matkaa Hautajärveltä Rukalle kertyy noin 82 kilometriä. Meille kilometrejä taisi päivittäin tulla muutamia enemmän, tietty askelia kertyy myös leiripaikoilla ja mahdollisilla poikkeamilla reitiltä. Yleisesti karhunkierroksen kulkemiseen neuvotaan varaamaan 3-7 päivää. Me vietimme reitillä viisi päivää ja neljä yötä. Tämä oli meille molemmille aikuisiällä ensimmäinen pidempi vaellus ja varmuudeksi olimme varanneet enemmänkin aikaa, ettei tulisi kiire. Matkatahtimme tuntui kuitenkin sopivalta ja ehdimme myös pysähdellä rauhassa nauttimaan luonnonrauhasta. Lopulta aikaa jäi myös muutamalle yölle huoneistossa Rukan keskuksessa, jossa pääsimme saunomaan ja palautumaan.
Mieleen painuivat vaihtuvat maastot, maisemat ja säät, telttayöt, pussiruoat, painava rinkka, kipeytyvät jalat, mobiiliverkottomuus, itsensä ylittäminen, kohtaamiset autiotuvilla, öttiäiset ja elukat ja koko reissu kokonaisuudessaan!
Valmistautuminen
Elettiin heinä-elokuun taitetta ja, kuten jo mainitsin, olimme viikon Rukalla etätöissä ennen vaellukselle lähtöä. Tänä aikana mietimme ja pakkasimme varusteet valmiiksi rinkkoihin ja valmistauduimme vaellukselle tutkien reittikuvauksia, karttaa ja sääennusteita. Matkaan tuli varattua ehkä vähän liikaakin ruokaa, mutta muuten osasimme melko hyvin arvioida tarvittavat tavarat. Lisää vaellukselle valmistautumisesta voit lukea postauksessa: Aloittelijan vinkit ensimmäiselle vaellukselle.
Kokemuksia Karhunkierrokselta: Alku – Hautajärveltä metsien syliin
Lähtöpäivänä pakkasimme auton ja suuntasimme Rukan kylään. Auton jätimme Hiihtostadionintien parkkipaikalle. Pohdimme myös Rukan maanalaista parkkihallia, mutta lopulta päätimme jättää ilmaisille paikoille. Parkkipaikan tuntumassa on paljon palveluita ja elämää, joten myös tässä määrin auton jättäminen tähän tuntui turvalliselta. Kesäaikaan Rukalta Hautajärvelle kulkee Karhunkierrosbussi, joka lähti keskukselta noin puoli yksitoista. Kävimme hakemassa Kotipizzasta lounasta mukaan ja siirryimme odottamaan bussia. Bussipysäkillä tapasimme myös muita vaellukselle lähtijöitä, jotka sittemmin tulivat myös reitin varrella vastaan.
Matka Karhukierroksen luontokeskukselle kesti noin tunnin, täältä löytyy parkkipaikka, infopiste, kahvio sekä juomapiste. Ennen matkaan lähtöä söimme eväät, joimme kahviossa kahvit ja täytimme juomapussit. Tämän jälkeen oli aika laittaa rinkka selkään ja lähteä metsien uumeniin.
Ensimmäinen etappi: Hautajärvi – Savilampi
Polku johdattelee syvemmälle metsän siimekseen, jossa sammal peittää kivikot ja hiljaisuus yhdistyy luonnon ääniin. Reitin alkuvaiheessa kuljetaan metsien ja lehtojen lisäksi myös soiden halki. Ensimmäiset kilometrit ovat suhteellisen helppoa ja tasaista, ilman suurempia korkeuseroja. Vastaan tulevat myös ensimmäiset pitkospuut ja riippusilta. Olipa joku vanhan autonkin joskus jättänyt polun varrelle.
Noin 7 km kohdalla saavutaan Savinajoen kupeeseen, jossa sijaitsee reitin ensimmäinen laavu aivan Perttumakosken rannassa tulisijoineen ja huusseineen. Pysähdyimme tähän hetkeksi lepäämään ja syömään evästä, sekä ihailemaan kosken virtauksia. Tavoitteenamme oli päästä ensimmäisenä päivänä Savilammelle asti, joten päivän jo ollessa iltapäivän puolella, ei kovin pitkään pysähdykseen ollut varaa. Toisaalta vielä tässä vaiheessa eteneminenkin tuntui hyvältä, eikä turhan raskaalta, vaikka rinkassa painoa olikin.
Matka jatkuu Savinajoen vartta seuraillen, kohti Vasajoen laavua. Maasto on vaihtelevaa, sisältäen sekä tasaisia polkuosuuksia että jyrkempiä nousuja ja laskuja. Ennen Vasajoen laavua noin 6 km Perttumakoskelta vastaan tulee Rupakivi, suuri luonnonkivi keskellä Savinajokea. Rupakivi on yksi nähtävyyksistä Karhunkierroksen varrella, mutta sen näkemiseksi kunnolla on nähtävä hieman vaivaa. Joen rantaan Rupakiven tuntumaan laskeudutaan jyrkkiä portaita pitkin. Me päätimme jättää rinkat ylös ja suunnata katsomaan tätä luonnon taideteosta hieman kevyemmin. Tämä porrastreeni sai kyllä silti sykkeen nousemaan, varsinkin ylöspäin palatessa.
Rupakiveltä Savilammelle pitäisi olla enää muutama kilometri. Kohta päästäisiin siis syömään ja nukkumaan. Matka kuitenkin alkoi tuntua pidemmältä, sillä Rupakivellä alkanut sade yltyi rankkasateeksi. Lisäksi päivän kilometrit alkoivat jo tuntua väsymyksenä ja rinkka entistä painavammalta. Olimme mitanneet matkaa urheilukelloillamme ja erään nousun jälkeen matkaa piti olla enää vain vähän. Tuntui melkein huonolta vitsiltä, kun pääsimme Savilammen tuntumaan ja reittiopaste kertoi Savilammen autiotuvalle / leiriytymispaikalle olevan vielä yli kilometri matkaa. Ei auttanut, kun jatkaa ja tulihan se sitten lopulta vastaan!
Savilammella autiotuvalla oli aika paljon porukkaa. Vaeltajat valmistivat ruokaa tulentekopaikalla ja hoitivat iltapuuhia ennen nukkumaan menoa. Aloimme etsiä paikkaa teltalle. Löysimme tasaisen paikan kosken rannasta. Teltan pystyttäminen kaatosateessa olikin mielenkiintoinen urakka, mutta jotenkin saimme sen aikaan niin, ettei makuupaikat juuri kastuneet. Onneksi teltassamme oli myös pieni eteinen, johon saimme tavarat ja kengät sateelta suojaan. Kun peti oli valmis, olisin ollut ihan valmis jo nukkumaan, mutta pitihän sitä vielä valmistaa illallista ennen sitä. Mahat täynnä ruokaa ja mieli täynnä ensimmäisen päivän elämyksiä suuntasimme pötköttämään. Piti laittaa viesti läheisille, että päivä meni hyvin, mutta mobiiliverkko ei täällä toiminut. Kosken pauhu ja sateen ropina hävisivät unen hämärään.
Toinen etappi: Savilampi – Merenoja
Aamulla heräsimme aikaisin, kehossa tuntui hieman väsymystä, mutta mieli oli yllättävän virkeä. Raittiissa ilmassa vietetty yö oli siis tarjonnut kohtuullisen levon, vaikka yö oli jokseenkin levoton ja muutaman kerran tuli herättyä muun muassa siihen, että teltan kostea pinta painautui ihoa vasten. Valmistimme aamupalaa ja päätimme sitten lähteä katsomaan Oulangan kanjonia. Sillä kanjoni poikkesi hieman reitiltä, päätimme jättää teltan vielä pystyyn tavaroineen ja suunnata kevyemmin kurkkaamaan kanjoniin.
Riippusillan ylityksen jälkeen suunnattiin kalliojyrkänteelle, josta puiden katveesta avautuu kauniit näkymät alas Oulankajoelle. Askelistaan sai pitää huolen, sillä pudotus kanjoniin oli valtava. Mieli olisi tehnyt kulkea vielä pidemmälle, mutta päivän matka oli vasta alkamassa, joten päätimme suunnata takaisin pakkaamaan tavarat.
Kun tavarat oli saatu kasaan kipusimme uudelleen rinnettä ylös ja matka jatkui Sallasta Kuusamon puolelle, josta kertoi vanha portti matkan varrella. Seuraavaksi pysähdyspaikaksi olimme ajatelleet Taivalkönkään autiotupaa. Paikkaa, jossa Ristikallion reitti yhdistyy Hautajärven reitin kanssa. Hieman ennen autiotupaa nousimme jälleen harjulle, jossa oli penkkejä pöytineen. Päätimme pysähtyä syömään, aamupalasta oli jo hetki vierähtänyt. Juuri, kun saimme trangian tulille, alkoi taas sataa. Siinä sitten sateen ropinassa syötiin kuivamuonapusseista ruoat, veri pakeni mahaan ja hieman vilukin tuli. Harjulta alas johtavat portaat paljastivat Taivalkönkään autiotuvan. Autiotuvan vieressä oli ranta, jonka päädyssä käymälä. Piipahdimme autotuvassa myös sisällä. Kamiina oli vielä edellisten jäljiltä lämmin. Kuivattelimme hetken. Kunpa olisimme tulleet tänne valmistamaan ruoan, olisimme voineet syödä sateensuojassa.
Taivalkönkäältä matka jatkuu riippusiltojen yli, joista voi ihailla Taivalkönkään upeaa pauhua. Juurikkoiset polut vaihtuvat leveämpiin ja tasaisempiin, saavuttaessa Oulangan kansallispuiston leirintäalueelleen tietämille. Samoin sade vaihtui jopa aurinkoiseen keliin. Oulangan luontokeskukselle saavuttaessa Oulankajoki ylitetään autotien kupeessa. Taivalkönkäältä matkaa oli kertynyt jo yhdeksän kilometriä, joten päätämme pysähtyä luontokeskukselle syömään, täällä kuulemma saisi maistuvan burgerin vaelluksen lomassa. Samalla saimme ladattua puhelimemme ja täytettyä vesipullomme.
Luontokeskuksen jälkeen vastaan tulee pian Kiutaköngäs, jossa poikkesimme hieman reitiltä ihailemaan mahtavaa koskien pauhua upeiden punertavien kallioseinämien ympäröimänä. Nousimme takaisin ylemmäs harjulle, jossa kangasmetsän siimeksestä eteemme ilmestyi valkoisenharmaa poro. Se tuntui liittyneen seuraamme ja johdatti meitä aina Merenojan tulentekopaikalle laskeutumiseen asti. Merenojan taukopaikalla ei ollut ketään. Pohdimme hetken jatkaisimmeko vielä Ansakämpälle asti, mutta jotenkin paikka tuntui kivalta ja päivä oli ollut jo pitkä, joten päätimme leiriytyä tänne. Hieman ennen tulentekopaikkaa oli paljon avointa tilaa, johon pystytimme teltan. Koitimme nuotiotakin sytyttää, lämpimien iltapalaruisleipien toivossa, mutta päivän sade oli tehnyt kaikesta niin kosteaa, että tyydyimme kylmiin leipiin. Kävimme joessa peseytymässä, vesi oli kylmää, mutta olo peseytymisen jälkeen oli aivan mahtava. Nyt olisi hyvä suunnata lepäämään.
Kolmas etappi: Merenoja – Ylikota
Saimme nukuttua edellisyötä pidempään. Päivä tuntui lämpimältä. Lähdimme jatkamaan kohti Ansakämppää. Matkalla tapasimme taas poroja, osa viipotti ohi omissa riennoissaan, mutta jälleen kerran Ansakämpälle saavuttaessa tapasimme vaalean poron, joka liittyi seuraamme. Poro ei kuitenkaan ollut sama. Itse Ansakämppä ei näy reitin varrelta, sen luo olisi pitänyt kivuta pitkät portaat alas, joka ei nyt houkutellut, päätimme pitää tauon ylhäällä sijaitsevan pöydän äärellä, josta aukeaa myös kauniit näkymät Oulankajoen suurelle meanderille. Joki ikään kuin kiertää silmukan. Joella oli melojia, tuokin voisi olla hauska elämys, pohdimme.
Reitti jatkuu pääosin metsäpolkuja pitkin, sisältäen joitakin nousuja ja laskuja. Polku on suhteellisen helppokulkuinen, mutta paikoin oli myös juurakkoisia osuuksia. Kulmakkopuron tulentekopaikka sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä Ansakämpältä, vielä ei ollut nälkä, joten päätimme jatkaa. Pian Kulmakkopuron jälkeen alkoi pitkä, loivahko nousu, joka jatkui erittäin pitkään. Olisi ehkä ollut hyvä pysähtyä tankkaamaan, nousu tuntui raskaalta ja jalat alkoivat kipeytyä. Jossain kohtaa mäkeä istahdimme kaatuneen puun rungolle juomaan ja syömään pähkinöitä. Pian vastaan tuli myös puolivälin kyltti, 41 km. takana ja saman verran edessä. Jussinkämpälle johtivat suokuorteiden ympäröimät pitkospuut. Jalat olivat niin kipeät, että totesin miehelleni, että jäädään sitten Jussinkämpälle yöksi.
Jussinkämpällä oli tohinaa, porukkaa oli paljon niin tuvassa kuin ulkona. Löysimme onneksi istumapaikat ja saimme vaihdettua vaelluskengät crockseihin. Teimme ruokaa ja juttelimme saksalaisen vaeltajan kanssa, joka oli päivässä tullut Rukalta siihen asti. Aika huikea suoritus, joskin hänellä oli mukaan vaan kevyt reppu. Jussinkämppä on kauniilla paikalla Kulmakkojärven rannalla. Kävimme hieman liottamassa jalkojamme ja palasimme sitten keittämään kahvit. Pidimme kunnon pitkän tauon rupatellen muiden vaeltajien kanssa.
Tauko todella teki hyvää. Olo parani ja mieli piristyi. Päivää oli vielä hyvin jäljellä, joten päätimme jatkaa matkaa. Olimme lukeneet, että edessä olisi jokseenkin haastava kulku alamäkeen. Kuulosti paremmalta kuin ylämäki. Täytyy kuitenkin todeta, että jyrkkä se lasku oli, ja rinkan kanssa soralla päällystetyssä rinteessä sai kyllä toisinaan olla kieli keskellä suuta, jotta pysyi pystyssä. Saavuimme Kitkajoen rantaan Ylikodan kohdalla sijaitsevalle taukopaikalle. Täällä oli muutamia muita, mutta paljon vähemmän ihmisiä kuin Jussinkämpällä. Löysimme teltalle hienon tasaisen paikan hiekkamaalta, ei siis yhtään juurta selän alla! Kitkajoen rannassa kävimme pesulla, paikka on kaunis ja vehreä. Ilta-aurinko näytti kauniilta. Olimme varanneet mukaan pienen pussin lettutaikina-ainesta, päätimme paistella lettuja ja ihailla maisemia.
Neljäs etappi: Ylikota – Porontimajoki
Nukuimme täällä koko vaelluksen parhaat unet, pitkät ja virkistävät. Aamulla sade kuitenkin tuli taas rankkana ennen kuin ehdimme pakata tavaroita. Onneksi täällä oli kota, suuntasimme sinne aamupalan valmistukseen. Kota oli lämmin, ehkä joku oli yönsä nukkunut täällä. Päätimme käydä purkamassa teltan ja tavarat sateen keskeltä ja ripustimme kastuneet tavarat kodan naruille hetkeksi kuivumaan. Kotaan saapui myös toinen vaeltaja, joka kertoi olevansa karhunkierroksella jo kolmatta kertaa. Odottelimme, josko suurin sade menisi ohi. Ja lopulta menikin.
Päivän vaellus voisi alkaa. Ylikodan jälkeen olisi ollut reitti kiivetä Pähkinäkallion huipulle, josta avautuisivat kehutut näkymät Kitkajoelle. Alue on kuitenkin rahoitettu elokuun puoliväliin asti muuttohaukan pesimärauhan takaamiseksi ja näin tuo kipuaminen jäi tällä erää väliin. Pian vastaan tulee kaksi muuta laavua, Venäänmutka ja Pähkänä. Ilmeisesti alueelle pääsee lähelle myös autolla, sillä täällä oli porukkaa, joka ei vaikuttanut olevan pidemmällä vaelluksella runsaista varusteista päätellen.
Reitti jatkuu näiden jälkeen aivan Kitkajoen vartta, toisinaan melkoisen kapeallakin polulla. Askeleiden kanssa sai olla tarkkana, ettei päätynyt Kitkajoen pyörteisiin. Jossain kohtaa puut olivat kaatuneet polun päälle niin, että ne piti joko ylittää tai alittaa, mikä ei rinkan kanssa ollutkaan helpoin tehtävä. Kitkajoen jälkeen polku lähtee nousemaan kivistä ja juurakkoista polkua ylämäkeen. Päivä alkoi aamun sateiden jälkeen kirkastua ja muuttua lämpimäksi. Joen läheisyydessä ilma oli paikoittain jopa trooppisen kostea. Vitsailimmekin olevamme Suomen sademetsässä. Luonto on kotimaassamme varsin upeaa ja Karhunkierros näytti kyllä sen monet puolet.
Kuutisen kilometrin päästä päädyimme puisille portaille, jotka lähtivät jyrkästi alaspäin. Kipusimme ne alas ja löysimme itsemme keskeltä pientä Karhunkierrosta. Porukkaa oli paljon ja tuntui jopa epätodelliselta olla taas tämmöisen ihmispaljouden parissa. Harrisuvannolla on paljon ihmisiä grillaamassa ja viettämässä päivää. Pysähdymme syömään evästä puisille jakkaroille, jotka olivat ainoat vapaat paikat. Tästä reitti jatkui seuraillen pientä Karhunkierrosta. Harrisuvannon riippusillalla oli ruuhkaa. Vierähti tovi, ennen kuin toiselta puolelta ylittävien virta katkesi ja pääsimme jatkamaan.
Reitti jatkuu kauniissa maastossa Kitkajokea seuraillen. Mietimme, että pienen Karhunkierroksen voisi kyllä joskus tulla kulkemaan kokonaisuudessaan. Nyt siitä kuljetaan vaan rengasreitin toinen puoli. Noin neljän kilometrin päässä pysähdymme Jyrävän taukokatokselle. Täälläkin on paljon ihmisiä, myös muita vaeltajia, jotka ovat kulkeneet Karhukierrosta meidän kanssa samaan aikaan. Näkymät Kitkajoelle ovat upeat ja aurinko paistaa. Ihmiset ruokkivat lintuja, jotka tulevat hakemaan ruokaa suoraan kädestä. Kahvikupposten äärellä pohdimme, mihin asti päivän aikana haluaisimme päästä. Jos nyt jatkettaisiin Porontimajoelle asti, niin huomenna voisimme olla jo Rukalla. Matkaa sinne oli noin kahdeksan kilometriä, joka tuntui saavutettavissaolevalta. Mobiiliverkko toimi, joten päätimme varata Rukalle valmiiksi saunallisen huoneiston. Näin seuraavana päivänä meillä olisi majapaikka valmiina saapuessamme.
Taukokatokselta hieman eteenpäin vastaan tulee Siilastupa sekä Jyrävä. Pysähdymme hetkeksi ihailemaan tuota vaikuttavaa veden pauhua ja voimaa. Tämän jälkeen on aika taas kivuta portaita ylös. Vastaan tulee vielä nätti näkymä Aallokkokoskelle, ennen kuin suuren Karhunkierroksen reitti erkanee taas pienestä Karhunkierroksesta. Tässä kohtaa on myös kierrätyspiste, jossa on hyvä tyhjentää kertyneet roskat.
Reitti poistuu kansallispuiston alueelta ja sen huomaa myös suurempina polkuina ja sorateinä. Matka taittuu suhteellisen nopeasti helppokulkuisella osuudella, taivaskin taas ripottelee hieman vettä. Puurosuon laavuilla, noin neljän kilometrin päässä Siilastuvalta päätämme taas pitää tauon. Olimme vaelluksen aika todenneet, että taukoja oli parempi pitää liikaa kuin liian vähän. Edessä oli suomaata ja pitkospuita. Päivä alkoi kääntyä jo iltaan, kun saavuimme Porontimajoelle. Tällä sympaattisella taukopaikalla on kaksi autiotupaa, joista toinen on vanha mylly. Vesi virtaa kauniisti talojen välistä ja siinä olikin hyvä laittaa crocksit jalkaan ja virkistää väsyneitä jalkoja raikkaassa vedessä. Tulipaikalla kohtaamme vaeltajia, jotka olivat Hautajärvelle tulleet samalla bussilla meidän kanssa.
Porontimajoella oli aika paljon porukkaa, laavu ja autiotuvat olivat täynnä, lisäksi telttapaikoilla oli jo useita telttoja. Hieman väsyneenä emme jaksaneet käyttää paljon energiaa telttapaikan etsimiseen, joka oli ehdottomasti virhe. Päädyimme pystyttämään teltan hieman rinteeseen. Epätasaisella makuualustalla oli vaikea rentoutua. Pelotti, että yöunet jäävät vähäisiksi ennen seuraavan päivän loppuhuipennusta, joka kuuleman mukaan tulisi olemaan myös reitin vaativin osuus kaikkine nousuineen ja laskuineen. Pohdimme jo teltan siirtämistäkin, kunnes väsymys vaan painoi silmät kiinni ja uni vihdoin tuli.
Viides ja viimeinen etappi: Porontimajoki – Ruka
Aamulla olo ei ollut niin virkeä kuin toivoisi, matka alkoi jo tuntua. Jalat olivat väsyneet ja kolotuksiakin oli. Ajatus siitä, että seuraavan yön saisi nukkua tasaisella sängyllä, tuntui mukavalta. Edellisillan pelot vaativasta osuudesta olivat kuitenkin kaikonneet, olimmehan pärjänneet hyvin tähänkin asti, kyllä me lopuista 15 kilometristäkin selviäisimme!
Edessä on vaarojen sarja. Ensimmäisenä kavutaan Vattuvaaralle ja sieltä alas. Sitten Kumpuvaaralle ja alas. Sitten hetken aikaa pitkospuita ennen Konttaiselle kapuamista. Hieman hymyilytti, kun pitkospuiden päässä näki korkealle nousevan Konttaisen. Ai tuonneko menemme? Pitkospuiden päätteksi alkavat jyrkät, loputtomilta tuntuvat portaat, joita ylöspäin kivutessa syke nousee ja hiki virtaa. Ylhäällä tulee ylpeä olo itsestään, taas yksi nyppylä saavutettu. Istahdamme hetkeksi nauttimaan maisemista. Taaksepäin katsellessa miettii sitä matkaa, mikä on tultu. Edessäpäin Rukatunturi näkyy jo, niin kaukana, mutta silti niin lähellä. 7 kilometrin matka ei kuulosta pahalta, mutta edessä on vielä Valtavaara, Pohjois-Pohjanmaan korkein kohta, sekä tietty Rukatuntunturi.
Konttaiselta laskudutaan alas Konttaisen pysäköintialueelle. Tässä näkyy taksimainos, luulevatko, että joku tässä kohtaa jättäisi leikin kesken? Se ei kyllä käynyt edes mielessä, vaikka edessä kohoavat jo seuraavat portaat. Ensin taas noustaan ja sitten laskeudutaan. Vastaan tulee Suolammen laavu. Pidämme tauon, syömme ja otamme hetkeksi kengät pois jalasta. Kaksi ihmistä grillaillee tulentekopaikalla. Ei ole enää paljon jäljellä, toteamme ja jatkamme matkaa.
Kulku Valtavaaran suuntaan tuntuu olevan pieniä nyppylöitä täynnä. Nousuja ja laskuja auttamaan on asennettu köysistä tehtyjä kaiteita. Kiviset polut tuntuvat toisinaan haastavilta rinkka selässä, väsyneillä jaloilla. Kaiteesta tosiaan on ihan hyvä pitää kiinni. Valtavaaran huippu alkaa lähestyä, puut harvenevat ja kivisillä poluilla juoksee poroja. Huipulla on pieni tupa. Ihastelemme maisemia hetken auringon paistaessa pilvien välistä. Rukan hyppyrimäki ja hiihtohissit näkyvät jo edessäpäin, kolmisen kilometrin päässä.
Kulku alaspäin on helpohkoa. Vietämme viimeisen tauon Valtavaaralammen äärellä. Laskeudumme alas Saaruan pysäköintialeelle. Jossain näillä main tulee vastaan merkki, että jäljellä on enää yksi kilometri. Olimme ottaneet kuvan jokaisella kilometrimerkillä ja tämän näkemin tuntui erityiseltä. Ajattelimme tästä alkavan nousun ylös Rukatunturille, mutta reitti kiertääkin oikealle jonkin matkaa. Ehkä innokkaina saapumisesta, tämä kilometri alkoi tuntua aika pitkältä. Sitten alkoi nousu, ensin loivemmin ja lopulta hyvin jyrkästi laskettelurinnettä ylös. Kulkeminnen oli pientä töpöttelyä. Todellinen loppuhuipennus! Sovimme, että joskus tulisimme lumilautailemaan samaa rinnettä alas. Viimeinen huippu oli selätetty.
Viimeiset metrit kulkivat mäkihyppytornin vierestä kohti Rukan kylää. Ehkä hieman uupumisestakin johtuen, tunteet nousivat pintaan kylän lähestyessä. Olo oli huojentunut onnellinen ja kiitollinen koko reissusta. Me teimme sen! Karhunkierroksen portti avasi näkymän Rukan kylään. Tässä me nyt olimme, samalla portilla, jota olimme kylästä päin katselleet. Meni kylmät väreet. Viimeinen kuva 0-kilometriä osoittavalla reittikyltillä. Se oli siinä.
Perillä!
Ravintola Pisteen terassi oli aurinkoinen. Päätimme suunnata siihen syömään. Molempien teki mieli jotain raikasta, joten päädyimme tilaamaan salaatit. Soitimme videopuhelun läheisille ja fiilistelimme reissua. Olo oli kyllä aivan mahtava, meille tämä tuntui saavutukselta. Lisäksi reissusta jäi niin paljon kokemuksia, kerrottavaa ja muistoja, että lupasimme itsellemme lähteä vaellukselle uudelleenkin. Varaamassamme huoneistossa istuimme mieluummin parvekkeella, kuin sisätiloissa. Ulkoilma tuntui hyvältä, mutta niin myös sauna. Muutama lepopäivä teki hyvää, ennen Rukalta lähtöä.
Kokemuksena Karhunkierros oli aivan mahtava ja reissua muistelee aina pelkästään hyvällä. Vaellukselle lähtisimme ehdottomasti uudelleenkin, jokin taika luonnon helmassa vietetyssä ajassa ehdottomasti on.
Kuvat: Mira / Misaij