Allas Sea Pool -kokemus

Allas Sea Pool

Helsingin Katajanokalla viime kesänä ensimmäistä kertaa, vielä keskeneräisenä, ovensa avannut Allas Sea Pool, on kevään aikana ollut suljettu päärakennuksen rakennustöiden vuoksi. Toukokuussa paikka kuitenkin avaa ovensa uudessa, laajennetussa versiossaan ja meriveteen pääsee taas uimaan keskellä kaupunkia. Nyt onkin siis mahtava hetki arvostella viime talven Allas Sea Pool -kokemus, tulevaa kesää silmällä pitäen.

Vierailimme Allas Sea Poolilla joulukuussa, pakkasten paukkuessa, hyytävässä viimassa. Bikineissä ulkona liikkuminen tuntui kammottavalta ajatukselta, kun talvitakkikaan ei tuntunut lämmittävän tarpeeksi. Ostettuamme liput (12€/kpl), saimme elektroniset rannekkeet, joilla pääsimme sisään pukuhuoneisiin ja samoilla rannekkeilla toimivat myös pukukaappien lukot.



Pukuhuoneet

Ensi silmäyksellä pukuhuoneet vaikuttivat ahtailta, paikalla oli paljon porukkaa ja tilaa oli suhteessa ihmisten lukumäärään hyvin vähän. Pukukaapit oli asetettu tiiviisti toistensa viereen ja päällekkäin, jolloin tilaa riisumiselle ja pukeutumiselle jäi niukasti. Missään ei tuntunut olevan paikkaa tavaroiden ja isojen talvitakkien laskemiseen alas, eikä istumapaikkoja ollut. Uimapuvun päällelaitto suoritettiin siis seisaalteen, edestakas stepatessa, antaen tilaa ohimeneville uimareille ja saunaan menijöille. Lisäksi lattia oli hieman epämiellyttävä, kun ihmiset kävelivät niin märin kostein jaloin kuin kuraisine ulkokenkineen samassa tilassa. Lisäksi oman kaapin löytäminen oli hieman haastavaa, sillä lukuisat lukot eivät tuntuneet toimivan ja monet niistä olivat jo käytössä. Jouduimme odottamaan hetken, jotta saimme tavaramme vapautuvaan kaappiin. Lukitseminen elektronisella rannekkeella oli hyvä idea, mutta käytännössä se tuntui toimivan hieman vaihtelevasti. Paikka on ilmeisesti saanut paljon palautetta pukuhuoneiden ahtaudesta ja kaappien toimimattomuudesta, joten on toivottavaa, että toukokuun uudessa avauksessa asiaan on puututtu.

Altaaseen meno

Kun uimapuvut oli vihdoin saatu päälle, matka jatkui viileän kylmään ulkoilmaan, kohti allasta. Kylmyyden mennessä luihin ja ytimiin, olisi tehnyt mieli juosta tai ainakin pikakävellä lämmitettyyn altaaseen. Tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista, sillä reitti oli päässyt jäätymään veden kantautumisen ja pakkasen ansiosta. Reitin varrella oli myös portaat, jotka oli jäätymisen johdosta käveltävä kieli keskellä suuta. Ulkoilmassa menevät kävelyreitit olisivat ehdottomasti oltava lämmitettyjä, sillä märistä uimareista tippuva vesi jäätyi nopeasti. Pyyhkeille oli altaan vieressä naulakko, mutta senkin ympäristö oli päässyt ikävästi jäätymään.

Kuva: Mira/Misaij

Uiminen ja kokemus

Lämmitettyyn altaaseen pulahtaminen tuntui mahtavalta, ihon kylmetyttyä pakkasessa. Vesi ei ollut suoranaisesti kuumaa, mutta tuntui ihanan lämpimältä kylmään ulkoilmaan verrattuna ja päätä lämmitti pipo. Ihmisiä riitti, mutta tilaa oli kuitenkin hyvin kaikille. Urheilullisemmassa mielessä uiville, oli järjestetty muutama eristetty rata, muu tila oli jätetty vapaaksi uimatilaksi. Keskustan mahtavat maisemat, raikas ulkoilma ja rento uiminen lämmitetyssä altaassa, oli elämys, jonka haluaa varmasti kokea uudelleen. Vaihtelu kylmän ilman ja lämpimän veden välillä toi ihanan kihelmöivän tunteen iholle. Kävimme kastautumassa myös lämmittämättömässä merivesi-altaassa. Tänne vesi tuodaan merestä, tosin kolera-altaan ulkopuolelta, puhtaimmista vesistä. Kokemus on hyvin avantomainen, mutta kylmien säiden vallitessa ei altaaseen halunnut jäädä pidemmäksi aikaa uimaan.

Saunat

Saunoja Allas Sea Pool tarjoaa kolme, yksi yhteinen ja yksi molempien sukupuolten pukuhuoneiden yhteydessä. Kävimme yhteisessä saunassa. Tila oli melko suuri, kiuas iso ja kaunis. Ikkunasta avautui upeat näkymät merelle ja ruotsinlaivoille päin. Lauteita olisi mahdollisesti voinut olla enemmän, jos niitä olisi asetettu joka seinälle. Nyt niitä oli vain kahdella seinällä. Tilaa oli kuitenkin riittävästi, mutta kaikki halukkaat eivät päässeet ylimmälle lauteelle. Löylyt tuntuivat mahtavilta kylmän ulkoilman jälkeen ja tunnelma oli oikein hyvä.

allas sea pool kokemus
Kuva: Mira/Misaij

Allas Sea Pool | Yhteenveto

Kokonaisvaltainen kokemus oli upea. Lämpimässä vedessä uiminen keskellä kaupunkia, pakkasten paukkuessa, tuntui mahtavalta. Lisäksi uimisen jättämä energinen ja loistava fiilis jatkui pitkälle päivään. Kehitettävää kuitenkin löytyi niin pukuhuoneissa kuin kävelyväylillä. Tilat tuntuivat olevan vielä hieman lasten kengissä ja keskeneräisiä, mutta toivoa voi, että nämä seikat on laitettu kuntoon toukokuun uudelleen avaukseen. Puutteista huolimatta kokemusta voi suositella lämpimästi, sillä kokonaisuutena tämä oli mahtava elämys. Lisätietoja Allas Sea Pool nettisivuilta.




Ei kommentteja

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Mielenkiintoiset tyyli-, kauneus- ja lifestylejutut yhdeltä sivustolta.